maanantai 4. kesäkuuta 2012

Diy-rintarossi


Viikonloppuna vietettiin ystäväni syntymäpäivää. Koska pikkuneiti on pitänyt minut kiireisenä ja kaupasta ei löytynyt juuri sitä mitä etsin, sai kaverini itsetehdyn lahjan. Materiaaleina käytettiin laatikon pohjalle jääneitä kankaita ja puuhelmeä, jonka päälle virkkasin "hupun". Lahjalaatikko sai uuden pinnan nukkekodin tapetointipuuhista jääneistä papereista. Kortin sijaan onnittelut välittyivät dymon avulla.




 


Ihastuin rintarossiin niin, että sellainen oli tehtävä itsellekin. Tässä helppo diy-ohje myös teille. 




Leikkaa valitsemistasi kankaista n. 7,5 cm halkaisijaltaan olevia pyöreitä paloja (apuna voit käyttää vaikka juomalasia). Yhteensä noin 16 kpl:tta. Valitse yksi vahvimmasta kankaasta oleva pala pohjaksi. Kiinnitä nelinkerroin taitetut palat yksitellen pohjaan.





Lopuksi peitä takapuolella näkyvät ompeleet kankaalla ja kiinnitä hakaneula muutamalla pistolla.






//K

2 kommenttia:

  1. Lahja oli niin kaunis ja itsetehty vieläpä! Sankari kiittää ja opettelee ehkä väkertämään itseki tällaisen. Ehkä.

    VastaaPoista